Rauhan ajan puolustuslaitos

Sotaväen päällikkö, jääkäriupseeri, kenraaliluutnantti Hugo Österman johti rauhan ajan puolustuslaitosta. Sotaväen Esikunnan pääosat oli 1938 liitetty puolustusministeriöön. Sotaväen alaisina olivat armeijakunta, aluejärjestelmä, ilmavoimat, merivoimat ja erilaiset sotakoulut ja laitokset. Sodan ajan suunnittelu tapahtui uudistuksessa puolustusministeriön ulkopuolelle jätetyissä Yleisesikunnan osissa. Ne jäivät puolustusneuvoston puheenjohtajan, sotamarsalkka Mannerheimin alaisiksi. Yleisesikunnan päällikkönä oli jääkäriupseeri, kenraaliluutnantti Lennart Oesch.

Puolustusvoimat

Rajavartiosto ja Merivartiosto olivat sisäasiainministeriön alaisia. Suojeluskuntajärjestö oli itsenäinen puolustuslaitokseen kuulumaton sotilaallinen organisaatio. Sanaa puolustusvoimat käytettiin, kun tarkoitettiin puolustuslaitoksen, Rajavartioston, Merivartioston ja Suojeluskuntajärjestön muodostamaa kokonaisuutta.

Rauhan ajan armeija eli maavoimat

Rauhan ajan armeijaa kutsuttiin armeijakunnaksi, jonka alaisena oli mm. kolme divisioonaa ja Ratsuväkiprikaati. Armeijakunnan komentajana oli jääkäriupseeri, kenraaliluutnantti Harald Öhquist. Hänen johtoesikuntansa Armeijakunnan Esikunta sijaitsi Viipurissa, Viipurin linnassa.

Divisioonat eivät olleet sodan ajan divisioonan kaltaisia. Armeijakunnan joukkojen tuli reserviläisillä ja suojelukuntalaisilla täydennettyinä toimia sodan alkuvaiheessa suojajoukkoina. Niiden tehtävänä oli suojata kenttäarmeijan eli lähinnä reserviläisistä perustettavien joukkojen perustaminen ja keskittäminen.

Aluejärjestelmä perusti pääosan sodan ajan maavoimista

Suomen sodan ajan armeijaan kuului 1930-luvulla rauhan aikana palveluksessa  olleet joukot eli rauhan ajan armeija ja liikekannallepanossa perustettava kenttäarmeija. Kenttäarmeijaan kuului Päämajan lisäksi kolme armeijakunnan esikuntaa, yhdeksän divisioonaa, neljä prikaatia ja erillisiä pataljoonia.

Sotilaslääni perusti sodan ajan divisioonan

Muokattu kartta kirjasta, Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin, kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Kenttäarmeijan perustamisesta vastannut aluejärjestelmä muodostui sotilaslääneistä ja niiden alaisista sotilaspiireistä. Sotilasläänejä oli yhtä monta kuin perustettavia divisioonia eli yhdeksän. Sotilaslääni oli yleensä jaettu kahteen tai kolmeen sotilaspiiriin. Viimeksi mainitut toimivat yhteistoiminnassa suojeluskuntapiirien kanssa. Niiden alaisina toimivat suojeluskunta-alueet ja suojeluskunnat.

Sotilasläänin oli perustettava divisioonansa kolmen jalkaväkirykmentin, yhden tykistörykmentin, muiden aselajien joukot ja huoltojoukot. Divisioonan aselajijoukkoja olivat kenttätykistö- ja tekniset joukot. Viimeksi mainittuihin kuuluivat viesti- ja pioneerijoukot. Sotilaslääneillä saattoi olla tehtävänä myös perustaa sekä ylempien johtoportaiden eli armeijakunnan ja päämajan joukkoja että ilma- ja merivoimien joukkoja.

Rajasotilaspiirit perustivat vain suojajoukkoja

Muokattu kartta kirjasta, Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin, kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Suomi oli jaettu ennen talvisotaa 29 sotilaspiiriin. Ahvenanmaa oli jaottelun ulkopuolella. Sen väestö oli vapautettu asevelvollisuudesta. Sotilaspiireistä 23 oli sotilasläänien alaisia jaa kuului näin aluejärjestöön. Itärajan tuntumassa olleiden kuuden sotilaspiirin tehtävänä oli täydentää rauhan joukkojen muodostamia suojajoukkoja.

Näissä asioissa Jäämeren ja Laatokan välisen alueen neljä suojeluskuntapiiriä (LAPIN SP, KAINUUN SP, LIEKSAN SP ja SALMIN SP) olivat Rajavartiostojen päällikön alaisia ja kaksi Karjalan kannaksen sotilaspiiriä (KÄKISALMEN SP ja KANNAKSEN SP) armeijakunnan komentajan alaisia.

Rajavartiostojen päällikön sodan ajan tehtävänä oli vastata itärajan puolustuksesta Salmin Sotilaspiirin pohjoisosan ja Jäämeren välisellä alueella.

Esikunnat, esikunta- ja huoltoyksiköt perustettiin kaupungeissa

Divisioonan esikunta, esikuntayksiköt ja divisioonan huoltoyksiköt perustettiin sotilasläänin sijaintikaupungissa. Sotilaspiirien sijaintipaikkakunnilla perustettiin yleensä jalkaväkirykmentin esikunta sekä esikunta- ja huoltoyksiköt. Yleensä kaksi suojeluskunta-aluetta perustivat yhdessä pataljoonan tai patteriston. Suuret suojeluskunnat tekivät sen yksinään.

Kenttäarmeijan aluejärjestelmän perustamat jalkaväki- kenttätykistörykmentit

Muokattu kartta kirjasta, Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin, kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Liikekannallepanosuunnitelman mukaisesti perustettaviin yhdeksään divisioonaan kuului 27 jalkaväkirykmenttiä ja yhdeksän kenttätykistörykmenttiä.

Divisioonaorganisaatioita jouduttiin rikkomaan jo ylimääräisten harjoitusten aikana. Kahdeksannesta Divisioonasta alistettiin yksi jalkaväkirykmentti (JR 22) Merivoimille käytettäväksi Ahvenanmaalla. Kuudennen Divisioonan ja Yhdeksännen Divisioonan tykistöstä kummastakin oli yksi patteristo alistettu Merivoimille käytettäväksi Ahvenanmaalla. Yhdeksännen Divisioonan osalta se oli sen ainoa patteristo, joten divisioona oli ilman tykistöä. Divisioona siirrettiin rintamalle rykmenteittäin. Suomussalmella perustettiin sodan aikana uusi 9. Divisioona.

Kuudennen Divisioonan yksi jalkaväkirykmentti (JR 16) siirrettiin heti sodan alkuvaiheessa yhdellä divisioonan patteristolla vahvennettuna Tolvajärven suunnalle. Joukot jäivät sille suunnalle koko sodan ajaksi. Divisioona sai joulukuussa Tolvajärvelle lähetetyn jalkaväkirykmentin tilalle Merivoimilta Ahvenanmaalla käytettäväksi suunnitellun Jalkaväkirykmentti 22:n. Kahdeksannelle divisioonalle jäi vain kaksi jalkaväkirykmenttiä, joista toisen (JR 23) se joutui sodan aikana luovuttamaan Taipaleen suunnalle Kymmenennelle Divisioonalle.

Talvisodan aikana muutettiin kolmen divisioonan ja niiden rykmenttien numerot. Ne olivat (suluissa 1.1.1940 käyttöön otetut numerot):

• Divisioona (3.D): JR 16 (JR 7), JR 17 (JR 8), JR 18 (JR 9) ja KTR 6 (KTR 3)
• Divisioona (7.D): JR 27 (JR 19), JR 28 (JR 20), JR 30 (JR 21) ja KTR 10 (KTR 7)
• Divisioona (2.D): JR 31 (JR 4), JR 32 (JR 5), JR 33 (JR 69 ja KTR 11 (KTR 2).

Rauhan ajan armeija suojajoukkoina Karjalan kannaksella

Muokattu kartta kirjasta, Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin, kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Koska yllätyshyökkäyksen uhkaa pidettiin suurimpana juuri Karjalan kannaksella, sinne suunniteltiin ryhmitettäväksi rauhan ajan armeijakunnan joukot käytännössä kokonaisuudessaan.

Rauhan ajan joukko-osastojen oli muodostettava kantahenkilökunnasta, palveluksessa olevista varusmiehistä ja palvelukseen kutsuttavista reserviläisistä ja suojeluskuntalaisista mm. neljä prikaatia ja Ratsuväkiprikaati. Rauhan ajan divisioonien esikunnista tuli kustakin muodostaa armeijakunnan esikunta. Niistä kahden toiminta-alueena oli Karjalan kannas ja yhden Laatokan pohjoispuolinen Laatokan Karjala.

Suojajoukot Laatokan ja Ilomantsin välillä

Muokattu kartta kirjasta, Raunio, Ari, Sotatoimet Suomen sotien 1939−45 kulku kartoin, kolmas painos, Karttakeskus 2013.

Salmin Sotilaspiiri (SALMIN SP) ja Joensuun Sotilaspiiri perustivat Laatokan ja Ilomantsin välisen alueen suojajoukot. Niihin kuuluivat mm. kolme erillistä pataljoonaa (Er.P 8, Er.P 9 ja Er.P 10) yksi Jalkaväkirykmentti 37:n pataljoona (III/JR 37). Alueen ainoa rauhan ajan sotaväen perustama suojajoukko oli Neljännen Armeijakunnan Esikunta. Sen perusti Mikkelissä toiminut rauhan ajan Kolmannen Divisioona Esikunta.

Erilliset pataljoonat perustettiin harjoituskeskuksissa

Rajavartiostojen Esikunta perusti suojajoukkoihin kuuluneen Pohjois-Suomen Ryhmän Esikunnan. Ryhmän alueella Ilomantsista Petsamoon suoja- ja samalla sodan ajan suunnitellut joukot muodostuivat rajavartiostojen ja rajaseudun sotilaspiirien (LIEKSAN SP, KAINUUN SP ja LAPIN SP) perustamista kahdeksasta erillistä pataljoonasta, yhdestä erillisestä komppaniasta (10.Er.K) ja kahdesta erillisestä patterista (4.Er.Ptri ja 5.Er.Ptri). Erilliset pataljoonat olivat seuraavat: Er.P 11, Er.P 12, Er.P 13, Er.P 14, Er.P 15, Er.P 16, Er.P 17, Er.P 18 ja Er.P 19.

Rajaseudun kunnissa joukot perustettiin harjoituskeskuksissa, joihin oli usein kutsuttu palvelukseen niin paljon ylimääräistä henkilökuntaa, että se mahdollisti myös ylimääräisen joukon, yleensä erillisen komppanian perustamisen.

Kenttäarmeijan käyttösuunnitelma

Kenttäarmeijan yhdeksästä divisioonasta pääosa, eli viisi divisioonaa suunniteltiin keskitettäviksi Karjalan kannakselle ja kaksi Laatokan pohjoispuolelle Laatokan ja Suojärven väliselle alueelle. Ilomantsin ja Jäämeren välisen alueen puolustamiseen varattiin Rajavartiolaitoksen omista rauhan ajan joukoista ja reserviläisistä muodostettuja erillisiä pataljoonia. Kaikki Rajavartiolaitoksen pataljoonat mukaan lukien reservit vastasivat noin divisioonan jalkaväkeä. Näiden joukkojen suunniteltiin puolustavan yli 1 200 kilometrin pituista rintamaa ilman tykistöä.

Kenttäarmeijan yhdeksästä divisioonasta kahta suunniteltiin käytettäväksi ylipäällikön reserveinä. Toinen suunniteltiin keskitettäväksi Taavetin alueelle Karjalan kannaksen selustaan ja toinen jättää perustamispaikoilleen Kemin−Oulun alueelle. Viimeksi mainitulta divisioonalta puuttui mm. tykistö.

Ari Raunio